Lukuhaaste 2019!




Porin kaupunginkirjaston ja PSYL: n yläkoulun yhdessä toteuttama lukuhaaste 2019 on pyörinyt jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt oli itselläni aikaa alkaa tarttua siihen paremmin kiinni. Listaan tähän kaikki 31 haastekohtaa sekä luonnollisesti niitä varten lukemani kirjat. Teen kirjoista myös erikseen jonkinlaiset lukupäiväkirjat/analyysit, jolloin kirjan nimestä kyseiseen analyysiin vie suora linkki. Tätä pitänee kuitenkin tovi odotella - en ole vielä edes päättänyt, mitä kaikki kirjoja sitä sitten lukisikaan.

Tulostettava versio haasteesta löytyy täältä .


Haastekohdat


1. Kirja on julkaistu kuluvana vuonna: Mike "Miklu" Bäck - Paras kirja ikinä

2. Joku on haukkunut tai kritisoinut kirjaa:

3. Kummallinen kirja:

4. E-kirja tai äänikirja: Heather Morris - Auschwitzin tatuoija

5. Kirja kertoo elämästä päiväntasaajan eteläpuolella:

6. Kirjassa on kamala kansikuva:

7. Suosittelisit kirjaa maahanmuuttajalle tutustumismateriaaliksi Suomeen ja suomalaisuuteen:

8. Tietokirja:

9. Olet ennenkin suunnitellut lukevasi kyseisen kirjan tai kirjailijan muun teoksen, muttet ole saanut syystä tai toisesta luetuksi:

10. Kirjan päähenkilö on suunnilleen itsesi ikäinen tai kaltaisessasi elämäntilanteessa: Adriana Mather - How to hang a witch

11. Kirjassa tapahtuu luonnonkatastrofi, suuronnettomuus tms. :

12. Kirjan nimessä on pronomini:


14. Kirjan kirjoittaja on maasta, jonka kirjallisuutta et ole koskaan ennen lukenut:

15. Omakustanne tai pienpainate:

16. Kirjan nimessä tai kansikuvassa on kasvi:

17. Kirja kertoo joulusta, pääsiäisestä, kiitospäivästä, ramadanin päättymisestä tai muusta isosta juhlasta:

18. Kirja on voittanut jonkin palkinnon:

19. Matkakirja:

20. Kirja liittyy tavalla tai toisella Minna Canthiin:

21. Kirjan nimi houkuttaa lukemaan:

22. Huvittava, iloinen tai lohduttava kirja:

23. Kirja on osa kirjasarjaa:

24. Olet tutustunut kirjaan tai sen kirjoittajaan blogia tai sometiliä seuraamalla: 

25. Trendin aallonharjalla ratsastava kirja:

26. Suomalaisen kirjailijan kirjoittama kirja:

27. Nuorten kirja: 

28. Kirjan nimessä on päivä, kuukausi tai vuodenaika:

29. Kansalaisvaikuttamiseen tai politiikkaan liittyvä kirja:

30. Joku on suositellut sinulle kirjaa: Charles Bukowski - Postitoimisto

31. Kirja ei sovi yhteenkään muuhun haastekohtaan:




Tällainen lukuhaaste siis tänä vuonna. Omasta mielestä tällä hetkellä tuo kohta 31 kuulostaa jokseenkin vaikeimmalta, mutta saas nähdä, mitä mieltä olen tämän haasteen suorittamisen jälkeen. Tarkoitus olisi tosiaan suorittaa jos ei nyt aivan kaikkia, niin ainakin mahdollisimman monta kohtaa tästä haasteesta. Tähtään kuitenkin haasteen kokonaan suorittamiseen, mikä nyt ei millään lailla ole mahdottomuus.

Kaikki mukaan lukemaan!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Runo: Käärme

Lukuhaaste #10: Adriana Mather - How to hang a witch

Lukuhaaste #13: Obata Takeshi & Sakurazaka Hiroshi - All You Need Is Kill