Erään koiran tutkimuksia - vai Franz Kafkan aivoituksia?
Kirjoitettu alun perin lukuvuonna 2014-2015 lukion kolmannella luokalla. Novelli(kokoelma-)analyysi
Kirjallisuusdiplomiani varten päätin lukea Franz Kafkan novellikokoelman Erään koiran tutkimuksia. Kokoelma on Otavan julkaisema, ja ensimmäinen painos siitä ilmestyi vuonna 1967. Se sisältää seitsemän novellia, joista yhtenä on sen nimikkonovelli Erään koiran tutkimuksia. Novellit on otettu eri teoksista, joita ei liene suomennettu, sillä ne löytyvät vain saksalaisilla nimillä Erzählungen, Hochzeitsvorbereitungen ja Beschreibung eines Kampfes.
Ensialkuun päätin ottaa arvosteltavakseni nimikkonovellin, joka kertoo jo erään vanhentuneen koiran tutkailuista nuoruudessaan koirayhteisön keskuudessa. Kafkan tuotoksia lukiessa tietty kyseenalaistamisvaisto kuitenkin kytkeytyy päälle, ja ryhdyttyäni analysoimaan ja kyseenalaistamaan novellia oikein urakalla se osoittautui mahdottomaksi lukea - kyseenalaistamiseni lähti jo siitä, että aloin pohtia, onko päähenkilö oikeasti koira vai jotakin aivan muuta. Kirjoitustyyli on lisäksi kovin poukkoileva, kuten Kafkalle ominaista onkin, eivätkä oudot tapahtumat (esimerkiksi seitsenjäsenisen koiralauman ilmestyminen ja heidän "musiikkinsa") kuvauksineen oikein helpota novellin lukemista. Novelli oli kaiken lisäksi pitkä kuin nälkävuosi, joten vaihdoin suosiolla lyhyempään -ja huomattavasti ymmärrettävämpään- novelliin Aviopari.
Novellin nimi on tavallaan hieman hämäävä, sillä se ei lähde saman tien kuvaamaan novellin avioparin elämää - itse asiassa sen osapuolet eivät oikeastaan ole edes sen päähenkilöitä, vaan tapahtumat kerrotaan bisnesmiehen näkökulmasta minä-kertojalla (toinen Kafkalle tyypillinen asia). Kenenkään nimiä ei paljasteta, vain avioparin osapuolia korostetaan hieman: mies on N ja nainen on rouva N. Heidän pojastaan ja kertojan kilpailijasta ei niin ikään mainita nimiä, mutta Kafka on onnistunut sivuuttamaan tämän aiheuttaman hämmennyksen hyvin - luonne- ja tilannekuvauksia kyllä löytyy hyvin paljon.
Novellissa kertoja menee tapaamaan N: ää bisnesasioissa, ja päästyään talolle kuulee tämän juuri tulleen rouvansa kanssa lenkiltä. Siinä missä N osoittautuu novellin edetessä hiljaiseksi ja hyvin... Omituiseksi mieheksi, on rouva eloisa ja puhelias miehensä lähettyvillä. Talossa on paikalla lisäksi päähenkilön kilpailija ja avioparin sairas poika, joka ei enää kylläkään ole mikään poikanen (kertoja arvioi hänet suunnilleen itsensä ikäiseksi). Ensialkuun kaikki vaikuttaa normaalilta, edes pojalla ei ole sairautena muuta kuin kuumetta, toisin kuin esimerkiksi Kafkan novellissa Maalaislääkäri. Novelli saa kuitenkin psykologiseen kauhuun viittaavia elementtejä, kun herra N kuolee yllättäen mitä oudoimmalla tavalla ja oudoimman näköisesti nojatuoliinsa kesken bisnesselitysten. Vielä oudompaa on se, kun rouva N tulee huoneeseen ja herättää miehensä, joka juuri kuoli tuoliinsa naama kammottavasti vääntyneenä, eloon suutelemalla hänen kättään. Kertoja päättääkin lähteä talosta melko nopsaan pois N: n vielä kritisoitua hänen bisnesideoitaan.
Novelli etenee kyllä hyvin eteenpäin, eikä lukija putoa tässä novellissa kovin helposti kärryiltä (tämä on Kafkan tuotoksia luettaessa enemmän kuin mahdollista). Sen sijaan tämäkin jättää "mitä ihmettä minä juuri luin"-tuntemuksen päällimmäiseksi mieleen. Ei se nyt ihan normaalilta tunnu, että yllättäen kuollut mies herää yhtä yllättävästi henkiin. Toisaalta tämä on Kafkan tyylille täysin ominainen tempaus, ja lukija jää ristiriitaisten tunteiden valtaan. Mitä tästä oikeasti pitäisi ajatella?
Rakenteeltaan novelli on kyllä hyvä, ja siinä on nähtävissä selkeä draaman kaari. Kenties se onkin syy, että novellissa pysyy hyvin mukana, ja sen pystyy lukemaan suhteellisen sujuvasti. Pituuskaan ei päätä huimaa, sillä tuotos on alle kymmenen sivun mittainen. Muihin kokoelman novelleihin verrattuna Aviopari on luettavana miltei naurettavan helppo, mutta jos siihen perehtyy tarkemmin ja alkaa etsiä symboliikkaa, aivot tuntuvat ylikuumentuvan. Asioita nimittäin on paljon, mutta niitä on niin liialti, ettei joukosta osaa valita yhtä, ja ajattelu sumenee. Kuten tästäkin tekstistäni huomaan, novelli jättää lukijaansa harvinaisen merkilliset ja ristiriitaiset jäljet, jos niitä sellaisiksi voi edes kutsua. Eräs huvittava asia novellissa kuitenkin oli; enpä ole koskaan ennen lukenut kenenkään noin kirjaimellisesti kuolevan tylsyyteen - siihen N nimittäin hetkellisesti tuntui kuolevan, tai siihen suuntaan vaimon sanat ainakin viittasivat kertojan mukaan.
Kokonaisuutena tämä oli kuitenkin samankaltainen outolintu kuin Kafkan muutkin novellit. Taattua painajaismateriaalia, enkä todellakaan antaisi tätä kokoelmaa perheen pienimpien käsiin. Kokoelma edustaa outolintukastia yhtä lahjakkaasti kuin sen yksittäiset "palasetkin", ja se on sanalla sanoen hyytävä. Ei niinkään karmiva, mutta henkisesti hyytävä - tämä saattaa myös johtua Kafkan kylmän analysoivasta kirjoitustyylistä.
Nimikkonovellissa eräs koira harrastaa tutkimuksia koirayhteisönsä suhteen. Kokoelma itse lienee jälleen kerran Franz Kafkan aivoituksia ihmiskunnan suhteen - yhtä omituisia ja vaikeaselkoisia kuin koiran tutkimuksetkin. Kenties koira onkin vertauskuva hänestä itsestään? Ken tietää.
Kirjallisuusdiplomiani varten päätin lukea Franz Kafkan novellikokoelman Erään koiran tutkimuksia. Kokoelma on Otavan julkaisema, ja ensimmäinen painos siitä ilmestyi vuonna 1967. Se sisältää seitsemän novellia, joista yhtenä on sen nimikkonovelli Erään koiran tutkimuksia. Novellit on otettu eri teoksista, joita ei liene suomennettu, sillä ne löytyvät vain saksalaisilla nimillä Erzählungen, Hochzeitsvorbereitungen ja Beschreibung eines Kampfes.
 |
| Löytyy muuten Euran pääkirjaston novelliosastolta, vink vink ;) |
Ensialkuun päätin ottaa arvosteltavakseni nimikkonovellin, joka kertoo jo erään vanhentuneen koiran tutkailuista nuoruudessaan koirayhteisön keskuudessa. Kafkan tuotoksia lukiessa tietty kyseenalaistamisvaisto kuitenkin kytkeytyy päälle, ja ryhdyttyäni analysoimaan ja kyseenalaistamaan novellia oikein urakalla se osoittautui mahdottomaksi lukea - kyseenalaistamiseni lähti jo siitä, että aloin pohtia, onko päähenkilö oikeasti koira vai jotakin aivan muuta. Kirjoitustyyli on lisäksi kovin poukkoileva, kuten Kafkalle ominaista onkin, eivätkä oudot tapahtumat (esimerkiksi seitsenjäsenisen koiralauman ilmestyminen ja heidän "musiikkinsa") kuvauksineen oikein helpota novellin lukemista. Novelli oli kaiken lisäksi pitkä kuin nälkävuosi, joten vaihdoin suosiolla lyhyempään -ja huomattavasti ymmärrettävämpään- novelliin Aviopari.
Novellin nimi on tavallaan hieman hämäävä, sillä se ei lähde saman tien kuvaamaan novellin avioparin elämää - itse asiassa sen osapuolet eivät oikeastaan ole edes sen päähenkilöitä, vaan tapahtumat kerrotaan bisnesmiehen näkökulmasta minä-kertojalla (toinen Kafkalle tyypillinen asia). Kenenkään nimiä ei paljasteta, vain avioparin osapuolia korostetaan hieman: mies on N ja nainen on rouva N. Heidän pojastaan ja kertojan kilpailijasta ei niin ikään mainita nimiä, mutta Kafka on onnistunut sivuuttamaan tämän aiheuttaman hämmennyksen hyvin - luonne- ja tilannekuvauksia kyllä löytyy hyvin paljon.
Novellissa kertoja menee tapaamaan N: ää bisnesasioissa, ja päästyään talolle kuulee tämän juuri tulleen rouvansa kanssa lenkiltä. Siinä missä N osoittautuu novellin edetessä hiljaiseksi ja hyvin... Omituiseksi mieheksi, on rouva eloisa ja puhelias miehensä lähettyvillä. Talossa on paikalla lisäksi päähenkilön kilpailija ja avioparin sairas poika, joka ei enää kylläkään ole mikään poikanen (kertoja arvioi hänet suunnilleen itsensä ikäiseksi). Ensialkuun kaikki vaikuttaa normaalilta, edes pojalla ei ole sairautena muuta kuin kuumetta, toisin kuin esimerkiksi Kafkan novellissa Maalaislääkäri. Novelli saa kuitenkin psykologiseen kauhuun viittaavia elementtejä, kun herra N kuolee yllättäen mitä oudoimmalla tavalla ja oudoimman näköisesti nojatuoliinsa kesken bisnesselitysten. Vielä oudompaa on se, kun rouva N tulee huoneeseen ja herättää miehensä, joka juuri kuoli tuoliinsa naama kammottavasti vääntyneenä, eloon suutelemalla hänen kättään. Kertoja päättääkin lähteä talosta melko nopsaan pois N: n vielä kritisoitua hänen bisnesideoitaan.
Novelli etenee kyllä hyvin eteenpäin, eikä lukija putoa tässä novellissa kovin helposti kärryiltä (tämä on Kafkan tuotoksia luettaessa enemmän kuin mahdollista). Sen sijaan tämäkin jättää "mitä ihmettä minä juuri luin"-tuntemuksen päällimmäiseksi mieleen. Ei se nyt ihan normaalilta tunnu, että yllättäen kuollut mies herää yhtä yllättävästi henkiin. Toisaalta tämä on Kafkan tyylille täysin ominainen tempaus, ja lukija jää ristiriitaisten tunteiden valtaan. Mitä tästä oikeasti pitäisi ajatella?
Rakenteeltaan novelli on kyllä hyvä, ja siinä on nähtävissä selkeä draaman kaari. Kenties se onkin syy, että novellissa pysyy hyvin mukana, ja sen pystyy lukemaan suhteellisen sujuvasti. Pituuskaan ei päätä huimaa, sillä tuotos on alle kymmenen sivun mittainen. Muihin kokoelman novelleihin verrattuna Aviopari on luettavana miltei naurettavan helppo, mutta jos siihen perehtyy tarkemmin ja alkaa etsiä symboliikkaa, aivot tuntuvat ylikuumentuvan. Asioita nimittäin on paljon, mutta niitä on niin liialti, ettei joukosta osaa valita yhtä, ja ajattelu sumenee. Kuten tästäkin tekstistäni huomaan, novelli jättää lukijaansa harvinaisen merkilliset ja ristiriitaiset jäljet, jos niitä sellaisiksi voi edes kutsua. Eräs huvittava asia novellissa kuitenkin oli; enpä ole koskaan ennen lukenut kenenkään noin kirjaimellisesti kuolevan tylsyyteen - siihen N nimittäin hetkellisesti tuntui kuolevan, tai siihen suuntaan vaimon sanat ainakin viittasivat kertojan mukaan.
Kokonaisuutena tämä oli kuitenkin samankaltainen outolintu kuin Kafkan muutkin novellit. Taattua painajaismateriaalia, enkä todellakaan antaisi tätä kokoelmaa perheen pienimpien käsiin. Kokoelma edustaa outolintukastia yhtä lahjakkaasti kuin sen yksittäiset "palasetkin", ja se on sanalla sanoen hyytävä. Ei niinkään karmiva, mutta henkisesti hyytävä - tämä saattaa myös johtua Kafkan kylmän analysoivasta kirjoitustyylistä.
Nimikkonovellissa eräs koira harrastaa tutkimuksia koirayhteisönsä suhteen. Kokoelma itse lienee jälleen kerran Franz Kafkan aivoituksia ihmiskunnan suhteen - yhtä omituisia ja vaikeaselkoisia kuin koiran tutkimuksetkin. Kenties koira onkin vertauskuva hänestä itsestään? Ken tietää.
Kommentit
Lähetä kommentti