Lukuhaaste #4: Heather Morris - Auschwitzin tatuoija

 Lukuhaasteen kohta neljä tuntui itselleni varsinaiselta kompastuskiveltä; piti joko lukea e-kirja tai kuunnella äänikirja. Kummastakaan vaihtoehdosta en suoraan sanottuna liiemmin pidä, mutta koska itselleni kännykän näytöltä lukeminen on varsin tuskaista blogitekstejä tai Ilta-Sanomia lukuun ottamatta, päätin valita äänikirjan. Latasin tätä tarkoitusta varten BookBeat-sovelluksen, sillä vaikka harkitsinkin kirjan lainaamista verkkokirjastosta, tiesin, etten ehtisi kuunnella sitä loppuun ennen palautuspäivää, ja oikeassa olin - tämänkin mokoman kuuntelemiseen sain kulututettua useamman kuukauden. Valitsin tähän haastekohtaan Heather Morrisin kirjan Auschwitzin tatuoija, josta olin lukenut lähinnä pelkkiä hyviä arvosteluja.

Ja kyllä, kuuntelin sen kokonaan. Screenshotin otin vain hieman ennen kirjan loppua.

Kyseisen romaanin on kirjoittanut alkujaan uusiseelantilainen kirjailija Heather Morris, joskin romaania aiemmin ilmestyi kirjan päähenkilön, Ludwig "Lale" Eisenbergin (myöh. Sokolovin) kertomaan tarinaan perustuva elokuvakäsikirjoitus, joka käsittääkseni menestyi varsin hyvin. Auschwitzin tatuoija on kyseisen kirjailijan esikoisteos, mutta ilmeisesti nyt tämän vuoden syyskuussa hän julkaisee uuden romaanin, jonka päähenkilönä puolestaan on Cilka Kauffmannová, kenet mainitaan myös hänen esikoisteoksessaan.

Siirrytään romaanin ensimmäiseen päähenkilöön, slovakialaiseen Laleen, joka eräänä päivänä monien muiden juutalaisten lailla päätyy karjavaunujunaan, jonka päämäärästä ei vielä vuonna 1942 ollut yleistä tietoa - paitsi tietty SS-sotilailla. Hän päätyy maanmiestensä tavoin, oman maansa armeijan pettämänä paikkaan, jonka nykyään tuntevat nimeltä käytännössä kaikki, mutta tuolloin ei vielä kukaan; Auschwitzin keskitysleirille. Alkuunsa hän päätyy rakennushommiin muiden parakki 7. miesten kanssa, kunnes hän saa viran, joka mitä todennäköisimmin pelastaa hänen henkensä - ja tämä virka tarkoittaa uusien tulokkaiden vankinumeroiden tatuoimista näiden käsivarsiin. Luonnollisesti häntä ennenkin oli henkilö suorittamassa tätä tehtävää, mutta hänen ilmeisesti kuoltuaan tuli Lalesta Tetovierer.
Koska en tahdo paljastaa kirjan koko juonta, jätettäköön se suurimmaksi osaksi tähän, mutta Lalesta ei oikeastaan voi puhua mainitsematta Gisela Fuhrmannovaa, Gita Furmania. Nämä kaksi nuorta kohtasivat Lalen tatuoidessa numeroa Gitan käsivarteen, jonka jälkeen useamman mutkan ja sattuman kautta he alkoivat tapailla ja lopulta päätyivät pariskunnaksi.

Vaikka kirja oli saanut varsin hyviä arvosteluja, on valitettavasti myönnettävä, että suurimmaksi osaksi se ei ollut minun mieleeni - kenties siksi, että monet kirjan tapahtumat vaikuttivat kovin epäloogisilta ja ennen kaikkea epäuskottavilta. Mm. Lalea kaitseva SS-mies Stefan Baretzki on tätä kohtaan yllättävänkin ystävällinen ja avulias, jopa siihen pisteeseen saakka, että sallii Lalen ja Gitan välisen kirjeenvaihdon. Kirjan myötä pääsin siihen käsitykseen, että kynän ja paperin hallussapito oli vangilta ehdottoman kiellettyä, ja se - monien muiden asioiden tavoin - antoi suoran pääsylipun manan majoille. Nämä kohdat särähtivät korvaani varsin pahasti usean muun kohdan ohella, mutta jatkoin kuitenkin kirjan kuuntelemista loppuun asti. Kirjan aikaa kuluu sen kolmen vuoden verran, Lalen saapumisesta aina siihen, kun hän pääsee pois keskitysleirimyllytyksestä. Myös myöhemmistä ajoista puhutaan hivenen, mutta pääsääntöisesti tapahtumapaikkana on Auschwitz-Birkenau.

On kuitenkin muistettava, että kyseessä on käytännössä muisteluteos; Lale Sokolov oli elävä todiste siitä, että holokaustista oli mahdollista myös selvitä, vaikka sitä pidettiinkin mahdottomana. Herra Sokolov kuoli vuonna 2006; rauha hänen sielulleen. Kenties useamman kymmenen vuoden takaisten tapahtumien muistelemisessa kaikki ei kuljekaan käsi kädessä logiikan kanssa, ja kun hylkäsin tämän ajattelutavan, tuli kirjasta lopulta varsin koskettava kuuntelukokemus, vaikka ensialkuun olinkin vähällä jättää sen useasti kesken. Parhaimpiin lukemiini kirjoihin se ei valitettavasti päässyt - vaikka tarina itsessään olikin lopulta hyvä, epäkohdat saatiin peitettyä toimivilla kohdilla, jotain silti tuntui puuttuvan, enkä ole aivan varma, miksi näin oli. Kenties olisin kaivannut kirjaan hieman enemmän tunnetta, mutta toisaalta Lalen poika jälkisanoissa mainitsee, että hänen isäänsä oli jäänyt tietynlainen tunnekylmyys, eikä mikään ihmekään; joutuihan Lale usean vuoden ajan todistamaan mitä järkyttävämpiä kuolemia, käymään läpi ruumiskasoja löytääkseen virheellisen numeron vangin käsivarresta... Ei kenties ihmekään, että hänelle jäi tuosta ajanjaksosta käteen myös jonkin verran kylmyyttä, mutta onneksi kuitenkin enemmän tunteita.

Joka tapauksessa teoksena Aushcwitzin tatuoija oli lopulta varsin koskettava tarina, tarina holokaustista, rakkaudesta ja selviytymisestä. Kenties olisin nauttinut itsekin kirjasta enemmän, jos olisin lukenut sen fyysisenä versiona, mutta tämän myötä innostuin äänikirjoista hivenen enemmänkin, ja otinkin tämän jälkeen kuunteluuni Camilla Läckbergin Jääprinsessa-kirjan - joskin sitä olen kuunnellut vielä todella vähän, ja siksipä kirjoitin nyt tähän haastekohtaan nimenomaan tästä teoksesta.

Kenties luen tämän kirjan vielä fyysisenäkin niteenä - kenties saan siitä silloin enemmän irti, mutta voin kuitenkin todeta äänikirjastakin, että ajanhukkaa se ei missään nimessä ollut. Suosittelenko tätä? No, ei se nyt huonokaan ollut, joten voisin kenties jopa sanoakin suosittelevani, joskaan en sellaiselle henkilölle, joka ei kyseisestä keskitysleiristä materiaalia lukiessaan halua kuulla sanaakaan romantiikasta, tai henkilölle, joka ei romantiikasta lukiessaan halua kuulla sanaakaan kyseisestä keskitysleiristä.

Seuraavaan kertaan.