Tekstit

Lukukokemus #1: Mika Nikkilä - Suomen Aavemetsästäjät

Kuva
Useamman kuukauden hiljaiselon jälkeen kykenen jälleen aktivoitumaan tännekin. On ikäväkseni sanottava, etten ole viime kuukausina oikein ennättänyt lukea. Nyt siihen kuitenkin on onneksi löytynyt jälleen aikaa, ja otin käteeni aikaa sitten aloittamani, mutta ajanpuutteen vuoksi kesken jääneen kirjan. Ja tuo kirja oli Mika Nikkilän kirjoittama Suomen Aavemetsästäjät (Basam Books, 2019). Ostin kirjan Nikkilältä itseltään hänen ollessaan Euran kirjastolla kertomassa kirjastaan ja kokemuksistaan, mutta äkkiseltään netistä vilkaistuna kirjaa löytää edelleen esimerkiksi Suomalaisesta Kirjakaupasta. Sikäli mikäli Nikkilän nimi tahi hänen toimialansa eivät ole tuttuja, selvennän nyt tässä hivenen, mistä on kyse. Mika ja Markus Nikkilä, Paranormal Investigations Group Finlandin perustajat ovat rajatietoa tutkivia veljeksiä. Nimi "aaveenmetsästäjät" kertoo jo itsessään varmaan varsin paljon; he matkaavat käytännössä ristiin rastiin Suomea etsimässä paranormaaleja il

Lukuhaaste #4: Heather Morris - Auschwitzin tatuoija

Kuva
 Lukuhaasteen kohta neljä tuntui itselleni varsinaiselta kompastuskiveltä; piti joko lukea e-kirja tai kuunnella äänikirja. Kummastakaan vaihtoehdosta en suoraan sanottuna liiemmin pidä, mutta koska itselleni kännykän näytöltä lukeminen on varsin tuskaista blogitekstejä tai Ilta-Sanomia lukuun ottamatta, päätin valita äänikirjan. Latasin tätä tarkoitusta varten BookBeat-sovelluksen, sillä vaikka harkitsinkin kirjan lainaamista verkkokirjastosta, tiesin, etten ehtisi kuunnella sitä loppuun ennen palautuspäivää, ja oikeassa olin - tämänkin mokoman kuuntelemiseen sain kulututettua useamman kuukauden. Valitsin tähän haastekohtaan Heather Morrisin kirjan Auschwitzin tatuoija , josta olin lukenut lähinnä pelkkiä hyviä arvosteluja. Ja kyllä, kuuntelin sen kokonaan. Screenshotin otin vain hieman ennen kirjan loppua. Kyseisen romaanin on kirjoittanut alkujaan uusiseelantilainen kirjailija Heather Morris, joskin romaania aiemmin ilmestyi kirjan päähenkilön, Ludwig "Lale" Eis

Lukuhaaste #30: Charles Bukowski - Postitoimisto

Kuva
Lukuhaasteen kohdassa numero 30 oli tehtävänä lukea kirja, jota joku on suositellut. Itse pyysin erästä entistä työkaveriani suosittelemaan minulle kirjaa, ja hän mainitsi Charles Bukowskin romaanin nimeltään Postitoimisto . En varmaankaan ikinä olisi tätä kirjaa lainannut, ellei siitä olisi minulle kerrottu - ja mielestäni varsin hyvä kirja olisi jäänyt siinä vaiheessa lukematta, joten kiitokset hänelle tästä suosituksesta. Pari sanaa Bukowskista itsestään. Hän on yhdysvaltalainen kirjallisuuden "paha poika" - kenties hänen kirjoitustyylinsä on tämän maineen hänelle saanut aikaiseksi, ja on myönnettävä, että myös Postitoimisto sisälsi jonkin verran härskejä kohtauksia, mutta ei mitään sellaista, mikä ei jonkun elämään todella olisi voinut kuuluakin. Hänen kerrontatapansa on varsin rehellinen ja elämänmakuinen, sopivan sarkastinen ja ripauksella huumoria höystetty. Romaanin päähenkilö Henry "Hank" Chinaski päätyy työskentelemään Yhdysvaltain postille, ei

Lukuhaaste #13: Obata Takeshi & Sakurazaka Hiroshi - All You Need Is Kill

Kuva
Lukuhaasteen kohdassa kolmetoista kehotettiin lukemaan sarjakuva. Itselleni ominaisesti valitsin japanilaista sarjakuvaa, mangaa, luettavakseni. Olin aikaisemminkin vilkuillut tämän kyseisen kaksiosaisen sarjan pokkareita aikomattakaan tarttua niihin, sillä ajattelin, ettei kyseessä kuitenkaan olisi sarja, josta pitäisin. Nyt kuitenkin tulin sen verran toisiin ajatuksiin, että päätin lukea tämän ensimmäisen osan tästä sarjasta - ja jälleen kerran tuli huomattua, että joskus voisi olla ihan hyvästä tarttua johonkin kirjaan, vaikka se ei ensinäkemällä olisikaan niin kiinnostavan oloinen. Tiedän, että sanonta tarkoittaa varsin eri asiaa, mutta tässä tapauksessa se sopii kirjaimellisesti: don't judge a book by its cover. Sarjalla on niin sanotusti ollut monta seppää; alkuperäisestä tarinasta on vastannut Sakurazaka Hiroshi, joka tunnetaan yleisesti paremmin tieteiskirjailijana. Kuvituksesta puolestaan on vastannut mangaka Obata Takeshi, jonka kenties tunnetuimpiin teoksiin ku

Runo: Käärme

Kuva
Vaihteeksi runo, jolle olen jopa vaivautunut antamaan nimen. Tämä runo on muistaakseni vuodelta 2013, mutta edelleen tuntuu siltä kuin sen kirjoittamisesta olisi vain pieni hetki, mitenkään nyt viittaamatta ympärilläni oleviin ihmisiin; muistan vain edelleen elävästi sen valtavan turhautumisen tunteen, joka sai minut kirjoittamaan tämän runon. En tiedä, aionko esitellä muita tuon aikakauteni runoja - en ole aivan varma siitäkään, esittelenkö sen suuremmin niitäkään, joita kirjoittelin vuonna 2017. Jää nähtäväksi.                                                                             Käärme Suusi suoltaa myrkyllisiä sanoja Katalia valheita toisensa perään Silti käännyt aina Jumalasi puoleen Ja rukoilet armahdusta kyyneleisin silmin. Oletatko löytäväsi paratiisin Helvetistä helpompaa se on toisinpäin      Suusi on kuin  tuomion temppeli Viimeinen sanasi on lakimme. Kontrollisi on päätä kivistävää Anna jo olla, syljen kohta verta Paine ri

Lukuhaaste #1: Miklu - Paras kirja ikinä

Kuva
Lukuhaasteen kohdassa numero yksi kehotettiin lukemaan kirja, joka on julkaistu kuluvana vuonna. Totta puhuakseni olin alkuunsa enemmän kuin hieman pihalla siitä, mitä kirjoja tänä vuonna ylipäänsä on tullut, kunnes sitten painelin YouTuben puolelle katselemaan seuraamieni tubettajien uusia videoita, ja sieltähän sitten Miklun itsensä mainostamana pomppasi silmille sellainen kirja kuin Paras kirja ikinä . Päätinkin sitten tehdä varauksen tähän kirjaan, ja tajusin melkeinpä heti, että voisin päätyä odottamaan kirjaa jonkin aikaa, onhan Miklu hyvin suosittu nuorison keskuudessa, ja luonnollisesti hänen kirjoittamansa kirja halutaan lukea. Ilokseni sain kuitenkin kirjan melkoisen pian, muistaakseni noin parin viikon odotuksen jälkeen. Sikäli mikäli Miklu ei ole teille tuttu Tuben puolelta, näin hänen kanavansa seuraajana voisin sanoa hänestä muutaman sanan. Aloin seurata Miklun kanavaa heti silloin, kun hän sen perusti, eikä kulunut kovin kauan, kun hän jo alkoi puhua lukemise

Lukuhaaste #10: Adriana Mather - How to hang a witch

Kuva
Päätin suosiolla olla etenemättä mitenkään järjestyksessä näissä haastekohdissa - pikemminkin etenen niin, että mikä juuri sillä hetkellä sattuu kiinnostamaan. Kohta kymmenen on siis ensimmäinen kohta minulle itselleni. Lukuhaasteen kohdassa kymmenen kehotettiin lukemaan kirja, jonka päähenkilö on suurin piirtein saman ikäinen itsesi kanssa tai vastaavassa elämäntilanteessa. Vastaavasta elämäntilanteesta en nyt niinkään tiedä, mutta Adriana Matherin kirjoittaman How to hang a witch  -kirjan päähenkilö Samantha vaikuttaisi olevan kutakuinkin samaa ikäluokkaa kanssani. Siispä päätin valita tämän kirjan. Pari sanaa ensin kirjailijasta, Adriana Matherista. Paremmin hänet kenties tunnetaan näyttelijänä kuin kirjailijana, mutta jälkimmäisellekin uralle uskaltaisin povata hänelle varsin hyvää tulevaisuutta. Kolme kirjaa hän on näemmä ennättänyt jo kirjoittaakin; Haunting the Deep on toinen osa tälle sarjalle, ja lisäksi hän on kirjoittanut kirjan nimeltä Killing November . Lukulis