Nostalgiaa #2: Neiti Etsivä
Niin, tämä sarja tuskin on nostalginen vain minulle - "Carolyn Keenen" kirjoittamista Neiti Etsivistä kun puhuu useampikin ikäpolvi. Tämä ei ole mikään ihme, onhan kirjasarjan ensimmäinen kirja Neiti Etsivä ja kadonnut testamentti ilmestynyt jo vuonna 1955, ja melkein heti perään ilmestyikin sen toinen osa, Neiti Etsivä kummitustalossa. Viimeksi kirjasarjasta ilmestyi suomennettu teos vuonna 2001, ja se oli 105. suomennettu Neiti Etsivä-kirja. Englanniksi kirjoja on ilmestynyt peräti 175, joten vielä jonkinmoinen liuta on suomentamatta. Viimeisin englanninkielinen romaani on julkaistu vuonna 2003, mikä tekee kirjasarjan julkaisuajasta hätkähdyttävät 48 vuotta pitkän - olkoonkin, ettei se siltikään aivan päihitä Agatha Christien teosten julkaisuaikaa.
Joku saattaa miettiä, miksi olen laittanut Carolynin nimen ympärille heittomerkit. Vastaus on yksinkertainen: Carolyn Keeneä ei todellisuudessa ollut koskaan edes olemassa, vaan se on pseudonyymi niille, jotka todellisuudessa kirjoittivat mm. Neiti Etsivä-kirjoja. Pääsääntöisesti nimeä käyttivät kenties sarjan tuotteliaimmat kirjailijat, Harriet Adams sekä Mildred Wirt Benson. Tämä pääsi yllättämään; olen lukenut joskus suuren osan kyseisestä sarjasta, mutta ikinä ennen en ollut edes kyseenalaistanut Carolyn Keenen olemassaoloa. Näemmä olisi kannattanut.
Neiti Etsivä on sarja, jonka pariin tulee yhä edelleen palattua aika ajoin, olkoonkin, että se on tarkoitettu nuortenkirjaksi - tai siis, minua nuoremmille ihmisille. Sarjalla on minulle varsin suuri nostalgia-arvo; aikanaan ala-asteella ollessani lainasin tätä sarjaa varsin usein joko kotiin tai pulpettikirjaksi, jota saattoi lueskella esimerkiksi vaikkapa tunnin alussa ennen opettajan tuloa luokkaan. Ja kyllä muuten harmitti, jos opettaja tuli luokkaan juuri, kun kirjassa oli meneillään jännittävä kohta.
Nämä kirjat eivät huimaa päätä pituudellaan, mikä lienee yksi syy siihen, miksi näiden pariin tulee aika ajoin palattua - joskus tulee tilanteita, kun tekisi mieli lukea, mutta aika ei tunnu riittävän tiiliskiven paksuiseen romaaniin. Nämä kirjat ovat helppoja ottaa mukaan, ja varsin nopeita lukea läpi, vaikka tekstin fonttikoko ei aivan suurimmasta päästä olekaan (suurempi silti kuin Alfred Hitchcockin 3 etsivää-sarjassa, jota kenties myös tulevaisuudessa käydään läpi täällä blogissa).
Miten alun perin löysin itse tämän sarjan? Olen kotoisin varsin pieneltä paikkakunnalta, jossa lukutoukan onneksi oli kuitenkin kirjasto, ja tämän kyseisen pienen kirjaston - joka edelleen onneksi on voimissaan - hyllyiltä löysinkin eräällä kirjastovälitunnilla oranssin kirjan, jossa arabialaisteemaiseen asuun pukeutunut vaalea tyttö on juuri hyppäämässä hevosellaan mustaviittaisen Jack the Lanternin väijyessä taustalla. Kirjan nimi oli Neiti Etsivä ja mustaviittainen ratsastaja, joka myös kulkee kouluilla mukanani kirjavinkkauksia tehdessä. Olin, ja olen edelleen, hevosharrastaja, joten tämän kirjan kansikuva kiinnitti huomioni saman tien.
Erikoisena kirjassa pidin myös sitä, että päähenkilö Paula (Nancy) Drew on nimensä mukaisesti nainen; olin tuohon asti kuvitellut, kenties vanhempieni katsoman Hercule Poirotin vuoksi, että etsivät ovat käytännössä kaikki miehiä. Tämä naisetsivä oli ehdottoman virkistävää lisäys silloiseen yleistietooni, ja näitä kirjoja tulikin ahmittua jonkin verran nuorempana - Paulan älykkyys ja tavat toimia lumosivat minut täysin. Lisäksi pidän häntä varsin hyvin rakennettuna nuortenkirjallisuuden hahmona, josta voisi edelleen hyvinkin ottaa roolimallin itselleen; nokkela, itsenäinen nainen, jolle ei kuitenkaan ole turhan suuri kynnys pyytää apua muilta, kuten esimerkiksi parhailta ystäviltään tai vaihtoehtoisesti juuri tietyssä mysteerissä sivuhahmona olevalta henkilöltä. Virkistävästi kirjat eivät myöskään täysin toista samaa kaavaa, vaikka lopussa kiitos aina seisookin - mysteerejä kun tosiaan on se 175 erilaista.
Ensi kertaan.
Joku saattaa miettiä, miksi olen laittanut Carolynin nimen ympärille heittomerkit. Vastaus on yksinkertainen: Carolyn Keeneä ei todellisuudessa ollut koskaan edes olemassa, vaan se on pseudonyymi niille, jotka todellisuudessa kirjoittivat mm. Neiti Etsivä-kirjoja. Pääsääntöisesti nimeä käyttivät kenties sarjan tuotteliaimmat kirjailijat, Harriet Adams sekä Mildred Wirt Benson. Tämä pääsi yllättämään; olen lukenut joskus suuren osan kyseisestä sarjasta, mutta ikinä ennen en ollut edes kyseenalaistanut Carolyn Keenen olemassaoloa. Näemmä olisi kannattanut.
Neiti Etsivä on sarja, jonka pariin tulee yhä edelleen palattua aika ajoin, olkoonkin, että se on tarkoitettu nuortenkirjaksi - tai siis, minua nuoremmille ihmisille. Sarjalla on minulle varsin suuri nostalgia-arvo; aikanaan ala-asteella ollessani lainasin tätä sarjaa varsin usein joko kotiin tai pulpettikirjaksi, jota saattoi lueskella esimerkiksi vaikkapa tunnin alussa ennen opettajan tuloa luokkaan. Ja kyllä muuten harmitti, jos opettaja tuli luokkaan juuri, kun kirjassa oli meneillään jännittävä kohta.
Nämä kirjat eivät huimaa päätä pituudellaan, mikä lienee yksi syy siihen, miksi näiden pariin tulee aika ajoin palattua - joskus tulee tilanteita, kun tekisi mieli lukea, mutta aika ei tunnu riittävän tiiliskiven paksuiseen romaaniin. Nämä kirjat ovat helppoja ottaa mukaan, ja varsin nopeita lukea läpi, vaikka tekstin fonttikoko ei aivan suurimmasta päästä olekaan (suurempi silti kuin Alfred Hitchcockin 3 etsivää-sarjassa, jota kenties myös tulevaisuudessa käydään läpi täällä blogissa).
Miten alun perin löysin itse tämän sarjan? Olen kotoisin varsin pieneltä paikkakunnalta, jossa lukutoukan onneksi oli kuitenkin kirjasto, ja tämän kyseisen pienen kirjaston - joka edelleen onneksi on voimissaan - hyllyiltä löysinkin eräällä kirjastovälitunnilla oranssin kirjan, jossa arabialaisteemaiseen asuun pukeutunut vaalea tyttö on juuri hyppäämässä hevosellaan mustaviittaisen Jack the Lanternin väijyessä taustalla. Kirjan nimi oli Neiti Etsivä ja mustaviittainen ratsastaja, joka myös kulkee kouluilla mukanani kirjavinkkauksia tehdessä. Olin, ja olen edelleen, hevosharrastaja, joten tämän kirjan kansikuva kiinnitti huomioni saman tien.
Erikoisena kirjassa pidin myös sitä, että päähenkilö Paula (Nancy) Drew on nimensä mukaisesti nainen; olin tuohon asti kuvitellut, kenties vanhempieni katsoman Hercule Poirotin vuoksi, että etsivät ovat käytännössä kaikki miehiä. Tämä naisetsivä oli ehdottoman virkistävää lisäys silloiseen yleistietooni, ja näitä kirjoja tulikin ahmittua jonkin verran nuorempana - Paulan älykkyys ja tavat toimia lumosivat minut täysin. Lisäksi pidän häntä varsin hyvin rakennettuna nuortenkirjallisuuden hahmona, josta voisi edelleen hyvinkin ottaa roolimallin itselleen; nokkela, itsenäinen nainen, jolle ei kuitenkaan ole turhan suuri kynnys pyytää apua muilta, kuten esimerkiksi parhailta ystäviltään tai vaihtoehtoisesti juuri tietyssä mysteerissä sivuhahmona olevalta henkilöltä. Virkistävästi kirjat eivät myöskään täysin toista samaa kaavaa, vaikka lopussa kiitos aina seisookin - mysteerejä kun tosiaan on se 175 erilaista.
Tätä kirjasarjaa voisin siis suositella käytännössä kenelle tahansa muistakin kuin vain nostalgiasyistä. Hyvää kirjallisuutta ja jännitystä on tuotettu jo hyvin pitkällä ajalla, ja tämä sarja on varsin mainio osoitus siitä, mitä nuorten dekkarit voivat liki parhaimmillaan olla. Kirjat eivät myöskään todella ole turhan pitkiä - nappivalinta siis etenkin sellaisille henkilöille, joille paksumpaan romaaniin tarttuminen saattaa tuntua lievältä katastrofilta.
Onko tällä sarjalla ollut vaikutusta juuri sinun lukemiseesi? Jos on, niin millä tavoin? Kenelle suosittelisit tätä kirjaa? Pistä ihmeessä kommenttia tuohon alle - on mukava keskustella asioista yhdessä.
Kommentit
Lähetä kommentti