Nostalgiaa #1: Harry Potter
Niin, tätä kirjasarjaa voisi kenties kutsua jo moderniksi klassikoksi. Vaikka erilaisia spin off-tyyppisiä ratkaisuja on ilmaantunut vuosien saatossa, on alkuperäinen sarja aina alkuperäinen - vaikka hienoa toki on, että kenties näiden uudempien elokuvien ja kirjojen myötä myös nuoremmat ikäpolvet löytävät tämän sarjan, saavat kosketuksen sen maagisuudesta, pystyvät lumoutumaan tuosta J.K. Rowlingin luomasta moniulotteisesta, joskin ainakin alkuun kenties hieman mustavalkoisesta maailmasta.
Tässä vaiheessa kenties voisin lätkäistä tähän pienen spoilerivaroituksen. Lukeminen tästä eteenpäin omalla vastuulla, jos et ole kirjaa vielä lukenut. Jos haluat sen lukea, mutta et tätä tekstiä juonipaljastusten pelossa, tee ihmeessä niin. Ei huono idea sekään.
Yhdeksänvuotiaana olin eräällä hevosleirillä, ja muut halusivat katsoa elokuvaa. Katsoin tuolloin DVD-kotelon kannessa olevaa nimeä. Harry Potter ja salaisuuksien kammio. Ikärajana elokuvassa oli K-11, ja hetken aikaa epäröin alkaa katsoa sitä muiden mukana, olinhan kuitenkin hieman liian nuori.
Joka tapauksessa löysin itseni katsomasta tuota elokuvaa, mutta emme ennättäneet katsoa sitä aivan loppuun asti. Minua jäi kaivelemaan, mikä ihmeen ääni kaikui aika ajoin Tylypahkan seinämistä Harryn korviin, mutta samaan aikaan tiesin, etten ikinä saisi vanhempiani ostamaan minulle tuota DVD: tä; kuten sanoin, olin tuolloin liian nuori.
Sitten sen keksin: kirjalla ei ole varsinaista ikärajaa.
Tädilläni sattui olemaan jokainen siihen mennessä ilmestynyt Harry Potter-kirja hyllyssään, ja joka kerta tädin luona käydessäni lainasin häneltä jälleen uuden kirjan. En ainoastaan saanut selville, mikä ääni Harryn korvaan oikein kuiski uhkaavasti, vaan uppouduin tuohon lumouksia ja kirouksia täynnä olevaan maailmaan. Tutuiksi tulivat niin mystinen viisasten kivi kuin myös ankeuttajat, jotka tuolloin saattoivat pelottaakin jonkin verran olemuksellaan.
Nykyään ne kylläkin pelottavat vielä enemmän; viimeistään teini-iässä ymmärsin ankeuttajien olevan Rowlingin luoma metafora yleisesti masennukselle ja ahdistukselle, olotilalle, joka ankeuttajan omaisesti syö sielun.
Tämä kirjasarja on pysynyt mukanani aivan näihin päiviin asti. Yhä edelleen huomaan välillä ajattelevani, miten joku kirjan henkilöistä hoitaisi tilanteen, jossa itse saatan olla epävarma. Nuorempana tätä tapahtui vielä useammin, mutta edelleenkään en ole tästä sarjasta päästämässä irti. Tuskin koskaan niin edes teen.
Kenties valitettavaa sarjassa on mielestäni sen mustavalkoisuus, etenkin joidenkin ensimmäisten kirjojen osalta. Kahdessa viimeisessä kirjassa tätä mustavalkoisuutta aletaan hieman purkaa, mutta perusasetelma kuitenkin säilyy; on hyvien ja pahojen puoli, eikä kenties tarvitse montaa kertaa veikata, kumpi voittaa, ainakaan jos lapsuuden saduista olemme jotain oppineet. Lisäksi jotkin hahmot, kuten nuoruudenaikainen suosikkini Cho Chang, olisivat voineet kehittyä aavistuksen verran enemmän, potentiaalia kun näissä hahmoissa olisi ollut vaikka mihin.
Tällä sarjalla on monelle varmasti paljon nostalgia-arvoa, onhan tämä kuitenkin sarja, joka on vakiinnuttanut paikkansa kirjallisuuden historiassa käytännössä melkeinpä yhtä hyvin kuin Tolkienin Taru Sormusten Herrasta tai Agatha Christie mittavan tuotantonsa kanssa. Kieli Potter-kirjoissa on selkeää, luit sitten suomeksi, englanniksi tai millä kielellä tahansa, ja tapahtumat kulkevat nopeasti ja mukaansatempaavasti eteenpäin. Ei ehkä huono vaihtoehto ensikirjaksi - tämä kirjasarja sytytti minuun pitkien romaanien lukemisen kipinän.
On myös annettava tunnustusta Jaana Kapari-Jatalle. Hän teki valtavan työn suomentaessaan näitä kirjoja, kenties suurimman työn muutaman ensimmäisen kanssa, olihan hänen kehitettävä suomen kieleen ihka uusia sanoja. Ei siihen aivan jokainen pystyisi. Komeileepa hänen nimikirjoituksensa myös omistamassani Harry Potter ja salaisuuksien kammio-kirjassa - siitä kaikki sai aikanaan alkunsa, enkä mihinkään muuhun kirjaan olisi voinut kuvitellakaan tätä nimikirjoitusta pyytäväni.
18-vuotiaana otin myös vasempaan kyynärvarteeni tatuoinnin, Pimeyden Piirron. Sen halusin käytännössä heti, kun aloin kirjasarjaa lukea yhdeksänvuotiaana - ja edelleenkään en kadu.
Onko tämä sarja vaikuttanut jotenkin myös sinun elämääsi? Jos on ja haluat jakaa kokemuksesi sarjasta, pistä ihmeessä kommenttia tuohon alle. Tämä teksti jäi kenties hieman nostalgiapölinäksi, mutta jos joku ottaa tästä vinkkauksen omaisesti koppia, niin hyvä - se oli hieman tarkoituskin. Jakakaa ihmeessä kokemuksianne, ehdotelkaa kirjoja, joita voisin lukea.
Siihen asti... Nox.
Tässä vaiheessa kenties voisin lätkäistä tähän pienen spoilerivaroituksen. Lukeminen tästä eteenpäin omalla vastuulla, jos et ole kirjaa vielä lukenut. Jos haluat sen lukea, mutta et tätä tekstiä juonipaljastusten pelossa, tee ihmeessä niin. Ei huono idea sekään.
Yhdeksänvuotiaana olin eräällä hevosleirillä, ja muut halusivat katsoa elokuvaa. Katsoin tuolloin DVD-kotelon kannessa olevaa nimeä. Harry Potter ja salaisuuksien kammio. Ikärajana elokuvassa oli K-11, ja hetken aikaa epäröin alkaa katsoa sitä muiden mukana, olinhan kuitenkin hieman liian nuori.
Joka tapauksessa löysin itseni katsomasta tuota elokuvaa, mutta emme ennättäneet katsoa sitä aivan loppuun asti. Minua jäi kaivelemaan, mikä ihmeen ääni kaikui aika ajoin Tylypahkan seinämistä Harryn korviin, mutta samaan aikaan tiesin, etten ikinä saisi vanhempiani ostamaan minulle tuota DVD: tä; kuten sanoin, olin tuolloin liian nuori.
Sitten sen keksin: kirjalla ei ole varsinaista ikärajaa.
Tädilläni sattui olemaan jokainen siihen mennessä ilmestynyt Harry Potter-kirja hyllyssään, ja joka kerta tädin luona käydessäni lainasin häneltä jälleen uuden kirjan. En ainoastaan saanut selville, mikä ääni Harryn korvaan oikein kuiski uhkaavasti, vaan uppouduin tuohon lumouksia ja kirouksia täynnä olevaan maailmaan. Tutuiksi tulivat niin mystinen viisasten kivi kuin myös ankeuttajat, jotka tuolloin saattoivat pelottaakin jonkin verran olemuksellaan.
Nykyään ne kylläkin pelottavat vielä enemmän; viimeistään teini-iässä ymmärsin ankeuttajien olevan Rowlingin luoma metafora yleisesti masennukselle ja ahdistukselle, olotilalle, joka ankeuttajan omaisesti syö sielun.
Tämä kirjasarja on pysynyt mukanani aivan näihin päiviin asti. Yhä edelleen huomaan välillä ajattelevani, miten joku kirjan henkilöistä hoitaisi tilanteen, jossa itse saatan olla epävarma. Nuorempana tätä tapahtui vielä useammin, mutta edelleenkään en ole tästä sarjasta päästämässä irti. Tuskin koskaan niin edes teen.
Kenties valitettavaa sarjassa on mielestäni sen mustavalkoisuus, etenkin joidenkin ensimmäisten kirjojen osalta. Kahdessa viimeisessä kirjassa tätä mustavalkoisuutta aletaan hieman purkaa, mutta perusasetelma kuitenkin säilyy; on hyvien ja pahojen puoli, eikä kenties tarvitse montaa kertaa veikata, kumpi voittaa, ainakaan jos lapsuuden saduista olemme jotain oppineet. Lisäksi jotkin hahmot, kuten nuoruudenaikainen suosikkini Cho Chang, olisivat voineet kehittyä aavistuksen verran enemmän, potentiaalia kun näissä hahmoissa olisi ollut vaikka mihin.
Tällä sarjalla on monelle varmasti paljon nostalgia-arvoa, onhan tämä kuitenkin sarja, joka on vakiinnuttanut paikkansa kirjallisuuden historiassa käytännössä melkeinpä yhtä hyvin kuin Tolkienin Taru Sormusten Herrasta tai Agatha Christie mittavan tuotantonsa kanssa. Kieli Potter-kirjoissa on selkeää, luit sitten suomeksi, englanniksi tai millä kielellä tahansa, ja tapahtumat kulkevat nopeasti ja mukaansatempaavasti eteenpäin. Ei ehkä huono vaihtoehto ensikirjaksi - tämä kirjasarja sytytti minuun pitkien romaanien lukemisen kipinän.
On myös annettava tunnustusta Jaana Kapari-Jatalle. Hän teki valtavan työn suomentaessaan näitä kirjoja, kenties suurimman työn muutaman ensimmäisen kanssa, olihan hänen kehitettävä suomen kieleen ihka uusia sanoja. Ei siihen aivan jokainen pystyisi. Komeileepa hänen nimikirjoituksensa myös omistamassani Harry Potter ja salaisuuksien kammio-kirjassa - siitä kaikki sai aikanaan alkunsa, enkä mihinkään muuhun kirjaan olisi voinut kuvitellakaan tätä nimikirjoitusta pyytäväni.
18-vuotiaana otin myös vasempaan kyynärvarteeni tatuoinnin, Pimeyden Piirron. Sen halusin käytännössä heti, kun aloin kirjasarjaa lukea yhdeksänvuotiaana - ja edelleenkään en kadu.
Onko tämä sarja vaikuttanut jotenkin myös sinun elämääsi? Jos on ja haluat jakaa kokemuksesi sarjasta, pistä ihmeessä kommenttia tuohon alle. Tämä teksti jäi kenties hieman nostalgiapölinäksi, mutta jos joku ottaa tästä vinkkauksen omaisesti koppia, niin hyvä - se oli hieman tarkoituskin. Jakakaa ihmeessä kokemuksianne, ehdotelkaa kirjoja, joita voisin lukea.
Siihen asti... Nox.
Kommentit
Lähetä kommentti